top of page

KIITOLLISUUS SYNNYTTÄÄ ONNELLISUUTTA


Josko sittenkin harjoittelisin kiitollisuutta. Olosuhteista huolimatta. Taas ja uudelleen. Tiedänhän jo kokemuksesta, että juuri kiitollinen mieli aikaan saa onnellisuuden tunnetta. Hyvin kauan sitten pyysin taiteilija-anoppiani maalaamaan minulle taulun, joka on yhä tänään seinälläni. Siinä lukee pyynnöstäni: ”Tyytyväisyys on kodin onni”. Anoppini valitsi maalata siihen rakastamaani merta ja kesäisen aurinkoilman, vapaudessa eläviä isoja lintuja, vaatimattoman saaren, mutta kukoistavia ja värikkäitä kukkia. Ei ehkä valtaisin taideteos, mutta se vieläkin henkii jotain, mikä tulee arjessa muistaa: vähän on oikeastaan hyvinkin paljon. Vähänkin riittää. Vähän on usein hyvä, kaunis juuri sellaisenaan. Kiitollisuus on vapautta! Vaiherikkaan elämäni aikana ja eloisalla luonteella varustettuna olen ehtinyt nähdä monenlaista maisemaa, kokea runsaasti ylä- ja alamäkiä. On suurta saada oppia, että oma valinta asennoitua vaikuttaa suuntaan vahvasti. Oma valintani on, peruutanko ja vilkuilen peruutuspeiliin, vai suuntaako huomioni eteenpäin. Suuri siunaus kaiken keskellä on saada oivaltaa kiitollisuuden salaisuutta. Samalla saa armon ymmärtää palasen lisää Jumalan mittaamattomasta suuruudesta ja siitä miten paljon opittavaa oikeasti vielä onkaan. Niin helppoa on asettaa Jumalalle miksi-kysymyksiä. Niin helppoa on sokaistua maailman vauhdista, haluta lisää, uppoutua kaikenlaiseen tulvaan ja unohtaa tai malttaa pysähtyä tärkeän äärelle. Maailma ei markkinoi kiitollisuutta, se ei myy. Maailma ei tarjoa kestävää rauhaa tai lepoa, eikä sitä, että sinä riität, sellaisenaan. Luin juuri tänään tavallaan klassisen lauseen: ”Vahvistuakseen lihas tarvitsee vastusta”. Aina ei mene vain hyvin -mutta kaiken keskellä auttaa Herra ja kääntää asiat hyvin! Uskonko? Jaksanko luottaa? Siunattu valinta on tehdä kuitenkin niin -kiitos Pyhän Hengen! Haastava tilanne vetää rukoukseen, tuohon läheiseen hetkeen, johon Jeesus meitä odottaa niin paljon ilman haasteitakin. Ehkä kiitollisuutta oppiessa ymmärtää hakeutua näihin hetkiin yhä useammin. Oppiminen ei vain aina suju kovin helposti. Lihakset siis kasvavat tällä matkalla! Hienoa, sillä tällä hetkellä koen tarvitsevani vahvistusta. Meillä on tänäkin päivänä suuri Jumala, joka parantaa... myös mielen, olosuhteet ja valintamme asennoitua viisaammin, kiitollisemmin! Vain rukouksen matkan päässä. Jumala määrittää tulevaisuuteni, vapauteni -ei mikään muu. Siunattua kevätaikaa! -Elsa Vainio

Featured Posts
Check back soon
Once posts are published, you’ll see them here.
Recent Posts
Archive
Search By Tags
No tags yet.
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page