top of page

TAPAHTUMAT & TIEDOTUKSET

RAUMA

Kokoonnumme Vanhalla Kansalaisopistolla, Vähäkoulukatu 8. Rauma. 

Su. 26.4.2026, klo 16:00, Juhani Laukkonen

Toukokuussa ei tilaisuutta.

 

KOUVOLA

aglow 15.4_26 A6  (1).jpg

 

 

AGLOW VUOSITAPAHTUMA 2026

17.4- 18.4.2026

KIITOLLISUUS.jpg

TERVETULOA AGLOWN KEVÄTTAPAHTUMAAN KARMEL-KODILLE 17-18.4.2026
Tänä vuonna Aglown teemana on kiitollisuus ja sen merkitys meihin.
Myös tänä vuonna saamme viettää aikaa yhdessä, ylistää ja kunnioittaa Jumalaa. Kuulemme
puheita kiitollisuudesta monista eri näkykulmista. Yhdessä ollessa kiitollisuus voi löytää myös uusia
vivahteita ja lisätä yhteyttä toinen toisiimme.
Puhujavieraana on Mari Mattelmäki. Mari on Jumalan västäräkki, ilon tuoja, kuten Hilja Aaltonen
aikoinaan profetoi Marille. Mari on toiminut 1980- ja 1990-luvuilla Etelä- ja Keski-Amerikassa
Lähetysnuorten ja Vapaakirkon lähetystyöntekijänä. Nykyään Mari asuu Valkeakoskella Osku-
puolison kanssa ja pitää huolta heidän kanoistaan. Marilta on ilmestynyt kaksi kirjaa ja viimeisintä
kirjaa Mari myy tapahtumassa.
Tuula Tervala kertoo meille perjantaina Israel-asiaa. Lisäksi lauantaina tilaisuudessa puhuvat
hallituksesta Maija, Kirsi sekä Ritva.
Ilmoittautumiset Karmel-kodille viimeistään 14.4.2026 mennessä vaikka tulet vain lauantaina
(muistathan samalla ilmoittaa myös mahdolliset ruoka-aineallergiat):
Puh. 050 383 9125 tai info@karmelkoti.fi
Lisäinfoa tapahtumasta: www.aglow.fi
Sydämellisesti tervetuloa, nähdään Karmel-kodilla!

© 2025 by Aglow International Finland. 

bottom of page