Luottaisitko minuun?


On syyskuinen päivä Betania kodilla. Aamupalaa on syöty ja hartaushetki pidetty. Aurinko paistaa kirkkaana syksyisellä taivaalla. joutsenet tekevät muuttoaan.

Kyselen Siljalta: ”Olisiko ulkona jotain puuhasteltavaa?” Silja kertoo:” Tapio jo aloitti herneiden keruuta, jatkaisitko siitä?” ”Mielelläni”: vastaan. Nyt vain hakemaan ämpäri. Kuitenkin pellolla ollessani alkaa ahdistus nousta sisimmästäni. Ajatukset vyöryy kohti mennyttä ja tulevaa. Levottomuus on lähenemässä. Kuuluisiko tässä samalla rukoilla, rukoilla oikein taistelurukousta. Toisaalta sieluni huokaa, kunpa voisin vain antaa ajatusten olla ja levähtää. Onneksi hoksaa kysyä Taivaan Isältä olisiko hänellä jotain sanottavaa. Levollinen ääni kysyy: ” Luottaisitko minuun?” Kysymyksen sävy ei ole syyttävä. Se on kutsua ja rohkaiseva, uskaltaisitko? Suorittaja minussa ihmettelee että voisinko todella vain nauttia tästä hetkestä? Antaa auringon hivellä poskiani, kuunnella kaurapellon helinää sinä kerätessäni herneitä. Antaa ajatuksen pyörän pysähtyä tähän hetkeen ja mieleni laskeutua levollisuuteen. Arvaisinko päästää irti kaikesta omasta hallintavallasta ja luottaa että Jumala toimii koko ajan. Todellakin! Tätä taivaallinen Isä juuri nyt haluaa, että luottaisin häneen koko olemuksellani. Teen valintani arasti. Avaan sydämeni luottamukselle ja siihen todellisuuteen että Hänen läsnäolonsa on kanssani tässä hernepellossa. Hän tietää kaiken. Hän on kaikkivaltias ja ajaa asiaani.

Mitä sitten oli tapahtunut ennen tätä? Psalmi 107 :23-32 Kuvaa tilannetta jossa laiva on myrskyssä. ” Herra käski ja nousi myrskytuuli, meri aaltoili rajusti. He nousivat korkeuksiin ja vaipuivat syvyyksiin, hädän hetkellä heidän rohkeutensa murtui. He keinuivat, he huojuivat kuin juopuneet, heidän taidoistaan ei ollut apua. Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa ja Herra auttoi heidät ahdingosta. Hän tyynnytti tuulen ja aallot hiljenivät.” Näin oli myös minun laivalleni käynyt elämän merellä. Olosuhteissa tapahtui asioita jotka saivat tunne-elämäni menemään ylös ja alas. Tuska ja ahdistus sekä niiden tuoma levottomuus oli jokapäiväistä. Kuten psalmisti sanoo merimiehistä: Heidän taidoistaan ei ollut apua. En ollut koskaan ennen kokenut sellaista ahdistusta kuin nyt. Vaikka tein kaiken mitä osasin inhimillisesti tai hengellisesti niin mikään niistä ei tuonut ratkaisua olosuhteisiini. Toisten ihmisten päätökset ohjasivat elämääni. Olin mahdottoman edessä. Juuri kun pääsin jaloilleni, vene keinahti ja olin kumossa. Hukuinko? En! Sillä Hän, joka valvoo elämääni, on luotettava. Hän on asettanut myrskylle rajan. Hän on luvannut olla kanssani, kulkea edelläni, olla vierelläni. Minun ei tarvitse pelätä eikä säikkyä. Hän ei hylkää eikä jätä.

Mitä siis pellolla tapahtui? Sisäinen myrsky laantui vaikka ulkoinen jatkui. Istuin auringonpaisteessa herneenpalkoja peratessani. Lauloin ylistystä Jumalalle joka on luotettava teoissaan ja sanoissaan! Jalat löivät tahtia, ilo tulvi sisimmästäni. Vain Jumalan Pyhä Henki voi tuoda ilon myrskyn keskelle. Valtava riemu! Saan levätä Kristuksen täytetyn työn päällä.

Jatkuuko myrsky? Kyllä, mutta jokin muuttui suhteessani Jumalaan. Rukoilenko, taistelenko, teenkö asioita joita ymmärrän ja osaan asioiden ratkaisemiseksi? Kyllä, mutta päiväpäivältä yhä syvemmästä yhteydestä Hänen kanssaan ja Hänen ohjauksessaan. Saan luottaa Häneen!

Luottaisitko sinäkin ?

Merja Lyytikkä (Julkaistu myös Savesta astiaksi lehdessä kesä 2017)

Featured Posts
Posts are coming soon
Stay tuned...
Recent Posts